Viljelykokemusta yli 50 vuotta

Matti Tamsi Oy on yksi Suomen johtavista vihannesten tuottajista. Juuret ulottuvat vuoteen 1966, jolloin Matti Tamsi aloitti tomaatin ja kurkun viljelyn 400 neliön kasvihuoneessa.

Toiminta on kasvanut vuosien varrella merkittävästi. Salaattien ja yrttien viljely aloitettiin vuonna 1973. Ympärivuotinen tuotanto aloitettiin syksyllä 1994, Suomen EU jäsenyyden kynnyksellä. Vuonna 2014 yritykseen sulautuivat nuoremman polven perustamat yritykset: vuonna 1998 perustettu Tamsin Tarhat Oy jonka vetäjänä toimi Maarit Tamsi ja vuonna 2009 perustettu Tamsin Vihannes Oy. Tämän yrityksen perustaja Sakari Tamsi toimii nykyään Matti Tamsi Oy:n toimitusjohtajana.

Vuonna 2022 yrityksellä on noin 2,5 hehtaaria viljelypinta-alaa. Tuotannon kehittäminen ja laajentaminen jatkuvat edelleen.

Pitkät asiakassuhteet

Toimitamme salaatteja, tilliä ja persiljaa kauppoihin ja suurkeittiöille ympäri maata tukkujen ja keskusliikkeiden kautta. Olemme asiakkaillemme luotettava kumppani: toimimme joustavasti, toimitusvarmuutemme on erinomainen ja tuotteemme ovat aina tuoreita.

Tutustu esitteeseemme